VALMENTAJA

Olen Piia Kiiveri, Life Coach sekä ura- ja hyvinvointivalmentaja. Valmennustyön lisäksi ohjaan erilaisia palautumis- ja rentoutushetkiä mm. äänimaljoja, joogaa ja hengitystä hyödyntäen. Lisäksi olen opiskellut monia muita hyvinvointialan koulutuksia mm. erilaisia rentouttavia hierontoja, reikihoitoa ja olen kosmetologi.
Oma asenteeni on, että kultaisen keskitien löytäminen on kaiken a ja o. Rakkautta, rajoja, vapautta, vastuuta ja tavoitteellisuutta sopivassa suhteessa niin työelämässä kuin hyvinvoinnin osa-alueilla. Työssäni minulle on tärkeää avoin ja arvostava kohtaaminen sekä empaattinen läsnäolo. Työskentelyotteeni on asiakasta kunnioittava, inspiroiva, kannustava ja ratkaisukeskeinen. Pyrin asiassa kuin asiassa näkemään ennemmin mahdollisuuksia kuin heikkouksia, uhkia ja ongelmia.
Olen elämäni aikana työskennellyt monenlaisissa työtehtävissä. Koen, että näin kypsemmällä iällä olen löytänyt oman polkuni hyvinvoinnin ja erilaisten valmennusten parissa. Pidän suunnattomasti ihmisten kanssa työskentelystä, ja haluan työssäni kokea onnistumisen iloja niin itseltäni kuin asiakkailtanikin. Minulle on suuri rikkaus se, että olen kokenut työelämässä paljon. Se on avartanut paljon omia näkemyksiä mm. työhyvinvoinnin suhteen.
Minusta on ihanaa oppia kaikkea uutta erityisesti hyvinvointiin liittyen ja olenkin varmasti ikuinen opiskelija. Rakastan kaikkea kaunista ja inspiroivaa olipa sitten kyseessä järvimaisema, upea maalaus, kristallit ja kivet, voimaannuttavat inspiraatiokortit tai vaikkapa sateenkaaret ja unisiepparit. Minussa asuu edelleen pieni lapsi, joka rakastaa kimallusta, yksisarvisia, pilvilinnoja ja kaikkea muuta ihanaa ja hauskaa. Elämään tulee mielestäni suhtautua tosissaan, mutta ei liian vakavasti.
Kokonaisvaltainen valmennustyö kiehtoo minua suunnattomasti, ja haluan antaa kaiken tietotaitoni ja läsnäoloni auttaakseni sinua löytämään oman itsesi ja elämään elinvoimaista, iloista, aitoa ja omannäköistä elämää. Minun missio on olla oivalluttaja, innostuttaja ja haluan auttaa jokaista asiakastani löytämään oman sisäisen voimansa, rohkeutensa ja elämäntehtävänsä.
Tavoitteenani on yhdessä valmennettavan kanssa löytää ratkaisuja hänen haasteisiinsa tai kehityskohtiinsa oli sitten kyseessä uravalinnat, henkinen hyvinvointi, työhyvinvoinnin kehittäminen, vahvuuksien ja voimavarojen vahvistaminen, stressinhallinta, unelmien selkiyttäminen, mielenrauhan löytäminen tai itsetuntemuksen vahvistaminen. Tavoitteenani on myös luoda asiakkailleni sellainen olotila, jossa keho ja mieli ovat sopusoinnussa toistensa kanssa. Toivonkin jokaisen elämään hyvää oloa, iloa, onnellisuutta, lempeyttä sekä elämän taikahetkiä.
Toivon, että kukaan ei joutuisi koskaan katumaan sitä, että ei uskaltanut tavoitella omia unelmiaan ja tavoitteitaan. Mark Twain on joskus viisaasti sanonut: Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kadut enemmän sitä mitä et tehnyt kuin sitä mitä teit. Nosta siis ankkuri, jätä satama taaksesi ja anna tuulen tarttua purjeisiin. Tutki. Haaveile. Löydä.
Ota hetki itsellesi ja tule voimaannuttavaan valmennukseen ja matkalle kohti oman näköistä elämää. It’s the little things in life. Nauti joka hetkestä ilolla ja suurella sydämellä ❤️
Psyykkinen valmentaja
Työkykykoordinaattori
Motivaatiovalmentaja
Hengitysohjaaja
Ravintovalmentaja
Hyvinvointivalmentaja
Palautumisen asiantuntija-koulutus
Meditaatio- ja rentoutusohjaaja
Äänimaljahoitaja
Jooga- ja kehotietoisuusohjaaja
Yinjoogaohjaaja
Yoga Flex-ohjaaja
Restoratiivisen joogan koulutus
Joogahieronta-kurssi
Yoga Nidra-ohjaaja
Qinful™-ohjaaja
EFT Tapping-ohjaaja
Ki-energiahieronta-koulutus
Ajara Facelift kasvo-ja päähieronta
Useita rentouttavien hoitojen koulutuksia (intialainen päähieronta, Reiki (1 ja 2), aromaattinen hieronta, hermoratahieronta, jalkojen vyöhyketerapia, kuumakivihieronta)
Puhelin:
040 559 3878
Sähköpostiosoite:
piia@piiakiiveri.fi
© Piia Kiiveri 2024